|
|
||
Kamchatka (Kamtsatka) löydettiin 300 vuotta sitten, mutta sekä Venäjällä että erityisesti lännessä ihmisillä on edelleen vain vähän tietoa tästä eksoottisesta paikasta, sillä Kamchatka oli suljettu matkailijoilta 1990-luvulle saakka. Onneksi ajat ovat muuttuneet ja nyt kiinnostuneilla on mahdollisuus päästä näkemään salaperäistä Kamchatkaa, jossa sijaitsee kahdeksas Maailman Ihmeistä – Geysir Laakso, sekä lisäksi tulivuoria, koskematonta luontoa, villieläimiä ja virtaavia jokia, jotka kuhisevat kaloja.
Kamchatka on mitä erinomaisin paikka ekoturismille. Viisi alueista on UNESCOn maailmanperintölistoilla. Näillä alueilla on 29 toimivaa ja 150 sammunutta tulivuorta, 247 mineraalilähdettä, joista 160 kuumia lähteitä, 37 villieläinlajia ja lukematon määrä erilaisia lintuja. Meressä uivat mursut, hylkeet, merikarhut eli turkishylkeet ja merisaukot. Rantavesissä voi nähdä kisailevia delfiinejä ja maitovalaita, ja Kamchatkan rantaviivaa lipuvat ohi myös mahtavat jättiläisvalaat. "Karhukanta Kamtsatkan niemimaalla on tiheimpiä maailmassa. Siellä on laskettu olevan 300 karhua tuhatta neliökilometriä kohden, kun Yellowstonen kansallispuistossa Yhdysvalloissa luku on 28 ja Suomessa 1,5." Seppo Lampila Matka Opas lehti "Kalassa karhun apajilla" 4/2007. Kamchatka on herättänyt jatkuvaa kiinnostusta sekä tutkijoiden että tavallisten matkailijoiden keskuudessa.
Kamchatka on kuin magneetti, joka on aina vetänyt ihmisiä puoleensa, vaikka matka sinne on aiemmin kestänyt pitkään ja ollut erityisen haasteellinen. Vaikeuksista huolimatta ihmiset ovat halunneet nähdä tätä salaperäistä maailmaa omin silmin. Nyt matkustaminen Kamchatkalle on aiempaa helpompaa ja lähes jokaisella on mahdollisuus lähteä omalle tutkimusmatkalleen etsimään uutta maailmaa – maata, joka yllättää vierailijan jokaisena vuodenaikana. Jos tämä herätti kiinnostusta katso Kamchatkan matkojamme Lisää voi lukea Matka Opas lehdessä ”Kalassa karhun apajilla” 4/2007ja voi katsoa http://www.youtube.com/watch?v=H_zY0819jlM http://www.youtube.com/watch?v=y7FM8p4eHyg http://www.youtube.com/watch?v=20Wzlo3rC2I http://www.youtube.com/watch?v=kNx4R9cS40Y
|
||